Sivut

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Sunnuntaiperinne ja viikkoyhteenveto / Söndagstradition och veckosummering

Jo perinteeksi muodostunut sunnuntain pitkä juoksulenkki on takanpäin, ja taas voi vetää yhteen yhden hyvän treeniviikon. Olin suunnitellut pidempää 15 kilsan lenkkiä täksi päiväksi, mutta koska koulutyöt veivätkin enemmän aikaa kuin olin odottanut, jouduin lyhentämään lenkkiäni kymmeneksi kilsaksi jonka juoksin noin tunnissa. Parempi kymppi kuin ei mitään, kuitenkin ;). Oli ihanaa juosta talvisessa, hämärtyvässä iltapäivässä. Muutama sauvakävelijä ja koiranulkoiluttaja tuli vastaan, mutta muita juoksijoita ei tänään näkynyt. Lenkin jälkeen venyttelin hieman ja nyt on viikon treenit paketissa. Kivaa suuntaa katseet taas uuteen, alkavaan treeniviikkoon ja suunnitella treenejä muun kivan ohjelman ja luentojen joukkoon.

Tässäpä vielä Heiaheia-analyysi viikon treeneistä. Yhteensä treenailin vähän yli kahdeksan tuntia ja juoksin varsin vaatimattomasti 24 kilometriä. No, pikkuhiljaa suunnitelmissa on nostaa kilsamääriä, mutta pari viikkoa mennään vielä samantyyppisesti kuin alkuvuosi.


Långpass har redan blivit en söndagstradition och jag hade planerat in ett 15 kilometers löppass för dagen. Eftersom skolarbetena som ska vara klara imorgon tog mera tid än jag trott, hamnade jag förkorta mitt löppass till ungefär en timme. Lite över 10 kilometer hann jag springa och är ändå riktigt nöjd. Visst är en tia bättre än ingenting! Det var skönt att springa i den vintriga, lite skymmande eftermiddagen. Jag träffade på några stavgångare och några som var ut med hunden, men inga andra löpare idag. Efter löprundan stretchade jag en stund och nu är veckans träning paketerad. Nu är det roligt att blicka fram emot en ny träningsvecka och planera in träning bland med annat roligt program och föreläsningar.

Här ovanför är ännu veckosummeringen av min träning i Heiaheia. Sammanlagt tränade jag igen lite över 8 timmar och sprang (endast) 24 kilometer. Så småningom ska jag försöka öka veckans kilometermängd, men ett tag fortsätter jag ännu ungefär lika som hittills under årets första veckor.

4 kommenttia:

  1. Tosi hyvän kuuloinen treeniviikko! :) Sulla on ainakin monipuolisesti liikuntaa!! Ja kyllä, kymppikin on jo aikaste kiva lenkki ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä :). Kivan monipuolisesti tulee tällä hetkellä joo liikuttua :).

      Poista
  2. Mäki haluaisin jo juoksemaan! Mutku penikat on vieläkin kipeet niin ei viitti mennä pahentamaan niitä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsit, toivottavasti penikat paranee nopsaan. Se on kyllä kurja vaiva :/.

      Poista