Sivut

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Parempi viikko / Bättre vecka

Heipähei! Parempi viikko alkaa olla takanapäin. Pääsin taas treenaamisen makuun, ja elämä tuntuu hitusen kivemmalta. Hautajaisista ja muista kurjista tapahtumista selviää himpun verran paremmin jos elämä noin muuten on kohtuullisen järjestyksissä. Ja minulla tuohon järjestykseen kuuluu ehdottomasti liikunta.

Pidin loppuviikosta pari vapaapäivää, mutta eilen oli kaiken kaikkiaan kiva päivä. Joogasin Yogatodayn ilmaisen viikko-ohjelman mukaan ja illalla lähdin kaverin kanssa leffaan ja syömään. Kivaa oli ja kroppa tuntui hyvältä joogan jälkeen. Käsilläseisontakin luonnistuu aina vähän paremmin, ja luotan siihen, että opin noita vaikeampiakin jooga-asanoja tämän vuoden aikana. Tänään kokeilin juoksua ensimmäisen kerran sairastelun jälkeen. Kroppa on vielä flunssan jäljiltä vähän raskaan tuntuinen, ja jalat tuntuivat lähinnä puupökkelöiltä joten tyydyin viiteen kilsaan. Tuntuu ihan hassulta juosta tuollaisia lyhyitä lenkkejä joita juoksin silloin kun aloittelin juoksuharrastusta. No, parempi tuokin kuin ei mitään, ja uskon että tästä on nyt alkavalla viikolla sitten hyvä lisätä taas kilsoja. Kyllä minä kohta olen taas normijuoksukunnossakin :).

Lenkin ja venyttelyn jälkeen maistui laskiaispulla kera kahvin, nyt jatkan koulutöiden parissa ja paketoin tämän viikon illalla telkkarin edessä. Ihanaa uutta viikkoa !

Viikon treenit. Yhteensä 6 tuntia treeniä tällä viikolla.
Veckans träning. Sammanlagt 6 timmar träning blev det.

Hejsan! En bättre vecka börjar lida mot sitt slut. Jag har kunnat träna lite igen, och det känns skönt. Begravningar och andra tråkiga händelser går lite bättre att komma igenom om man annars har livet under kontroll. Till detta krävs för min del absolut motion och träning, så jag är glad att jag kunnat röra på mig igen :).

I slutet av veckan hade jag några vilodagar, men igår yogade jag enligt Yogatodays veckans gratisprogram. På kvällen var jag på bio med en kompis och efter det ut och äta. Hela dagen var riktigt lyckad och rolig och kroppen kändes bra efter yogan. Jag har övat lite extra på att stå på händerna detta år, och tror och hoppas att jag kommer att klara av de svårare yoga-asanorna i slutet av året också. Roligt med lite mål och utmaningar i träningen :). Idag testade jag springa för första gången efter förkylningen. Kroppen känns fortfarande ganska styv och stel och mina ben var tunga som stockar idag. Jag "sprang" fem kilometer och det känns ju inte så bra, eftersom jag senast sprungit så korta rundor då jag bärjade med löpandet. Nå, visst är det bättre än ingenting och jag tror jag ganska snabbt kommer upp till min vanliga kilometermängd och min vanliga löpkänsla igen.

Efter min korta löprunda och lite stretchning smakade det gott med en fastalgsbulle och kaffe. Nu fortsätter jag dagen med skolarbeten och avslutar sedan veckan med en kväll framför teven. Det har jag inte gjort på länge! Ha en skön ny vecka!:)

4 kommenttia:

  1. Jeei, kiva että oli parempi viikko! Liikunta antaa kyllä voimaa surujenkin keskellä, ja hienosti oot jaksanutkin! Huh.. käsilläseisontaa, WAU!! Pitäskö itekin joogata useammin, niin voisin joskus oppia tuommoisia liikkeitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ihanaa :). Jooga on kivaa, ja siinä huomaa oman edistymisensä niin hyvin. Suosittelen :).

      Poista
  2. Heh, sun flunssastatoipumisviikko sisältää ehkäpä enempi treeniä kuin mun paras treeniviikko ever ;) kiva, että olet taas päässyt treenien pariin ja mieli on parempi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihh, no mutta mulla on paljon sellasta rauhallista liikuntaa, joogaa ja Balancea ;). Kiitos, nautin nyt tästä :).

      Poista