Sivut

lauantai 16. helmikuuta 2013

Kivoja päiviä ja juoksua / Roliga dagar och löpning

Pari viimeistä päivää olen nauttinut elämästä :). Torstaina vietin kivaa ystävänpäivää, ensin koulussa ohjauksessa ja sen jälkeen kahvilla ihanan ystävän kanssa. Illalla käytiin vielä toisen ihanan ystävän kanssa treenaamassa (verryttely juoksumatolla, vatsa-selkä ja venyttely) ja Lady Linen yllärikakkukahveilla sen jälkeen. Samainen ihana ystävä piristi vielä ystävänpäiväillallisella ja juotiin arki-iltana jopa viiniä! Vautsi ;).

Eilen perjantaina tein juoksumattodebyyttini. Olen karsastanut juoksumattoa kauan, koska minusta on todella tylsä ajatus juosta paikallaan pitkiä aikoja, samoja maisemia (ikkunasta ulos) tuijottaen. No, ei se ihan niin kauheaa ollut kuin olin odottanut. Juoksu tuntui matolla tietenkin paljon helpommalta ja kevyemmältä kuin tuolla ulkona lumihangessa tai jäällä tarpominen, ja eilen aamupäivällä vedinkin oikein hikisen intervallitreenin matolla. Puoli tuntia juoksin vauhtia parin minuutin välein koventaen ja kyllä muuten hikoilutti ja tuntui kropassa kivalta tuon treenin jälkeen! Illalla kävin vielä kuuden kilsan hidastempoisella palauttavalla lenkillä, ja tänään olen nauttinut vapaapäivästä. Huomenna on vuorossa pitkis ystävän kanssa, ja odotankin sitä oikein innolla, koska juoksu tuntui eilen tosi hyvältä! Mukavaa viikonlopun jatkoa teille ja kiitos tsemppaavista kommenteista!:)

weheartit.com
weheartit.com


Jag har haft några väldigt lyckade dagar! På torsdagen fick jag fira en mycket lyckad vändag. På förmiddagen var jag till skolan på handledning och efter det på kaffe med en vän. Senare på eftermiddagen gick jag med en annan vän till Lady Line på mage-rygg -pass och stretchning och dessutom fick vi njuta av LL:s vändagskaka! På kvällen överraskade samma vän mig med vändagsmiddag, och vi drack till och med vin på en vardagskväll! ;) 

Igår på fredagen testade jag springa på löpmatta för första gången i mitt liv. Har undvikit löpmatta länge, eftersom jag tycker det låter väldigt tråkigt att springa på samma ställe stirrandes på samma fönster en längre tid. Nå, det var inte helt så hemskt som jag hade förväntat mig och jag drog ett riktigt lyckat och svettigt halv timmes intervallpass på mattan igår förmiddag. Jag ökade tempot med några minuters mellanrum och kände verkligen av passet i kroppen efteråt. Ett skönt träningspass som jag ännu avslutade med en halvtimmes coreövningar vid gymmet. På kvällen igår drog jag ännu ut på en lugn sexkilometers återhämtande löprunda och idag ha jag njutit av vilodag. Imorgon står det långpass med en vän på agendan och jag ser fram emot det eftersom löpningen kändes väldigt bra igår! Ha en skön fortsättning på helgen och tack för alla peppande kommentarer jag fått på sistone!:)

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä! Mattojuoksu onkin mukavinta just nopeana ja kovana treeninä, tai lyhyenä treenin osana, mutta pitkään matolla ei jaksa juosta.. käy tylsäksi! Kivaa pitkistä sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin mustakin joo. Kyllä puolituntinen meni hyvin ja varmaan tunninkin jaksaisin juosta jos tulisi kivaa ohjelmaa telkkarista, mutta parin tunnin lenkkejä en jaksaisi matolla vetää. :)

      Poista
  2. Kiva jos on vähän parempi fiilis! Oon miettiny miks juoksumatolla juokseminen on niin paljon kevyempää ja luulen et jään ja lumen puuttumisen lisäks siinä tulee ehkä otettua lyhyempiä askelia... Niin tai näin, kivaa vaihtelua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmaan ihan totta. Ja ulkona tuulee ja ilmanpainekin taitaa olla ihan erilainen, eli varmaan myös nuo seikat tekevät matolla juoksemisesta niin helpon tuntuista :).

      Poista